Tekstejä ja tikkejä

Tarinoita mikroyrittäjän maailmasta.

Kevään paras kirjafiilis

Kun Tiina pyysi minua viime vuonna mukaan kirjaproggikseen, joka käsittelee vaatteiden tuunausta, ilmoitin heti olevani valmis. En tainnut edes kysyä tarkempia tietoja. Miksikö? No, ensiksikin olen oppinut luottamaan Tiinan ideoihin ja toiseksi teema oli kiinnostava kuin mikä. Ja kolmanneksi pari tuunausjuttua oli mielessä muutenkin. Tietysti olin myös äärettömän hyvilläni. Lisäpontta...

Elämänmenoa, Kirja-arvioita / 18 huhti 2018

Kuukauden kootut

Kuukauden aikaan on tullut tehdyksi yhtä ja toista – paitsi bloggaamista. Kuukauden alkuun osui juhlapäivä: olen vuoden verran leiponut kaiken pehmeän leivän (sekä vaalean että tumman) kotona omin pikku kätösin. Enimmäkseen olen käyttänyt tuttuja vakioreseptejä, mutta nyt kun lisääntyvä valo tuo virtaa, tekee mieli kokeilla eri reseptejä testausmielessä. Vuosi leivontaa...

Elämänmenoa / 15 maalis 2018

Huopaa ja helmiä

Taidon lukijat muistanevat viime vuoden viimeisessä numerossa olleen tablettikotelon huovutusohjeen. Tunnustan olleeni mukana työntämässä omaa lusikkaani ohjekeitokseen: kun Leena Loukojärvi pohdiskeli sopivaa huovutusohjetta, ehdotin innoissani, että jos jotain kohtalaisen pientä, jossa voisi käyttää sitä kivaa helmitekniikkaa, jossa huovutetaan puolipyöreät helmet kahden huopakerroksen sisään ja sitten leikataan reiät auki, jotta saadaan...

Elämänmenoa / 05 helmi 2018

Vapaasti virkaten

Pöydän päällä odottaa vielä kohtalainen pino kässäkirjojen arvostelukappaleita. Jos vain selaisi kirjan läpi, ei kirjoittamiseenkaan menisi kovin paljon aikaa, mutta kun tarkoitus on kokeillakin jotain, ei koko paketista suoriudu käden käänteessä. Pinon päällimmäisenä on jo jonkin aikaa ollut Moreeenin kustantama Carol Meldrumin  Virkkaus valloilleen! 30 hauskaa vapaavirkkausmallia. Virkkaus valloilleen! – 30...

Kirja-arvioita / 21 tammi 2018

Museomakustelija käy näyttelyissä

Alkuun oli ajatus, että tässä blogissa asuisivat kaikki jutut. Vuosi sitten aloitin kahdeksan kuukauden blogituotannon Espoon kaupunginmuseolle ja sitä varten perustettiin uusi blogi, Museomakustelua. Kun toimeksianto päättyi, jatkoin blogia omaksi huviksi (ja toivottavasti joidenkin lukijoidenkin huviksi). Päätin, että on turhaa ryhtyä siirtämään vinoa pinoa tekstejä tänne, joten museo- ja näyttelyaiheiset...

Museoista ja näyttelyistä / 11 tammi 2018

Viime syksyn kässäsaldo

Kirjoittamisessa deadline on hyvä kannustin: painokoneet eivät odottele puuttuvan inspiraation vuoksi. Toisinaan itselle annettukin deadline auttaa, ja tietysti on kiva, jos joululahjaksi suunniteltu käsityö valmistuu niin, että sen voi kääräistä joulupakettiin ajoissa. Viime syksynä kävin kahdella kurssilla, Kauniaisissa Leena Nurmen vetämää tilkkutyökurssia ja Vuosaaressa Tupu Mentun Printti ja pisto -kurssia,...

Elämänmenoa / 10 tammi 2018

Marraskuun piristys

Jo monta vuotta olen varannut kalenteriin marraskuulle varman merkinnän: kädentaitomessut Tampereella. Yleensä olen onnistunut järjestämään messupäiväksi perjantain, jolloin ei ole ihan niin paljon väkeä kuin lauantaina. Osa kässäihmisistä matkaa Tampereen messuille, jos se vain suinkin on mahdollista, osa ei viihdy ollenkaan vilinässä. En itsekään tahdo viihtyä ihmismassojen keskellä, mutta jostain...

Elämänmenoa / 23 marras 2017

Betoniunelmia

Betoniaskartelu on ollut pinnalla jo jokusen vuoden ja kiinnostuksen kasvaessa on markkinoille tullut kirjojen lisäksi myös tuotteita askartelukäyttöön, mikä ilahduttaa spontaania kokeilijaa. Jo jokin aika sitten postilaatikkoon tupsahti Moreenilta arviokappale kirjasta Oi, betonia! (Ina Mielkau & Sibylle Sturm: Oi, betonia! Vala itse kaunista ja käytännöllistä. Suom. Taina Wendorf.) Kirjan sapluuna on...

Kirja-arvioita / 11 loka 2017

Huonoja uutisia

Huonoille uutisille ei ole koskaan hyvää aikaa. Huonot uutiset ovat aina huonoja, oli sitten loistavalla tuulella tai ei. Olin pitkin kesää aina välillä seikkaillut netin syövereissä etsimässä sopivaa ikonia maalattavaksi. Toisen olin löytänyt jo keväällä ennen kevätkauden päättymistä, mutta toinen ei vain tahtonut tulla löydetyksi. Lopulta päätin, että olkoon –...

Elämänmenoa / 15 syys 2017

Ihka ensimmäinen pöytäni

Minulla ei ole koskaan ollut nukketaloa eikä sellaista ole tullut myöhemminkään hankittua – poikalapset kun eivät ole sellaisesta olleet kiinnostuneet. Nukenteon myötä nukketalotkin ovat alkaneet kiinnostaa ainakin sen verran, että niitä ja niihin tulevia kapineita on ollut hauska katsoa näyttelyissä. Hauska on myös katsella taitavien tekijöiden luomuksia! Kun käsissäni olivat Moreenilta  saadut...

Kirja-arvioita / 29 elo 2017

Kimpun verran hullaantumista

Ei ole ensimmäinen kerta, kun jokin kirja sytyttää kokeilunhalun. Usein innostuksen ja varsinaisen kokeilun väliin mahtuu aikaa, mutta tällä kertaa kävi toisin. Huomasin Taito-lehdessä esittelyn Lars Jonin Kimppu-kirjasta. Kirja vaikutti kovasti kiinnostavalta, ja kiinnostukseni lisääntyi, kun sain Karistolta arviokappaleen käsiini. Oli ihan pakko kokeilla kimpun tekemistä ennen kuin kaikki kukat ovat kukkineet. Pihamme...

Kirja-arvioita / 29 heinä 2017

Hiljaisuus poikki – ja resepti

Täällä on ollut jotensakin hiljaista. Pääsyy löytyy täältä: https://museomakustelua.wordpress.com ja Instagramista www.instagram.com/museomakustelija Museomakustelijana olen blogannut tasaisen ahkerasti ja iloisena Espoon kaupunginmuseon toimeksiannosta. Kääntöpuolena on sitten ollut se, että Teksti ja tikki -sivustolle puhti ei ole oikein tahtonut riittää. Mutta nyt koetan katkaista blogihiljaisuuden tälläkin rintamalla. Viimeksi bloggasin Museomakustelussa leivästä, joten...

Elämänmenoa / 12 heinä 2017

LATAA LISÄÄ