Huhti-toukokuussa tahtia haittasi melko tavalla kipeä polvi. Ja kuinka ollakaan, juuri samaan sumaan osui poikkeuksellisen paljon tekemistä. Saaristomuseo Pentalan museokauppaan tilattuja räsytekstiilejä kudoin välillä vain yhdellä jalalla (onneksi polkusia oli vain kaksi) ja välillä istuin koipi oikoisena tekemässä kirjoitushommia.
Mutta kaikesta kivusta ja hammasten kiristyksestä huolimatta valmista tuli kudonnaisistakin. Eivätkä yhtään hullummalta näyttäneet museokaupassakaan:-)
Siellä niitä on, Pentalassa, kahta erilaista vihreän ja sinisen sävyä.
Kun olin saanut kudontatoimet valmiiksi ja toimittanut ne asiakkaalle, oli aika pian vuorossa Kesähuopa-kurssi Espoon työväenopistossa. Pää löi ihan tyhjää enkä ollut ehtinyt miettiä mitään ideoita, vaikka oli mahdollisuus huovuttaa joka päivä viiden päivän ajan aamusta iltapäivään. Niinpä vain tarkistin, mitä materiaaleja varastossa oli ja ajattelin, että niillä mennään. Kai sitä jotain keksii.
Lakanakankaan avulla tehtyä kuviointia en ollut koettanut aiemmin, joten päätin tehdä kokeilun tyypilliseen tapaani varsin vapaalla kädellä ja yhtään miettimättä, mitä kokeilulla tekisin. En tiedä sitä vieläkään, mutta ihan soma kukkajuttu siitä tuli kuitenkin.
Ajatuksena oli myös vajentaa varastoja, joten huovuttelin pinon huopatilkkuja, osan koristeiden kera, osan ilman.
Villan stabilointi oli sekin jotain, mitä en ollut aiemmin päässyt kokeilemaan, joten menin taas varastoilleni ja katsoin, mistä väristä löytyisi riittävän isot palat kämmekkäisiin. Olisin ehkä ollut sinisellä tuulella, mutta ei tuo vihreäkään ollut paha. Kiva tekniikka, tuloksena mukavat, keveät kämmekkäät.
Äkkiseltään ei arvaisi, mitä tästä tuhatjalkaiselta näyttävästä pötköstä on tulossa. Kiristyslankojen ompeluun meni yllättävän paljon aikaa.
Tämä ei ole lavastusta: höyryssä muhineiden villapötköjen käsittelyssä pihdit olivat onnen omiaan.
Tadaa, valmista tuli. Näitä voisi tehdä useammankin parin.
Joku vuosi sitten keksin jostain – ehkä lehdestä tai jostain blogista – hollantilaisen tekijäihmisen, joka oli kehittänyt menetelmän, josta käytti nimeä upwolfing. Kokeiluista kiinnostuneena tilasin reikäisen maton, jonka materiaali lienee vaahtomuovia ja solukumia. Ehkä.
Olin aiemmin tehnyt yhden pienen kokeilun ja nyt jatkoin niitä. Kunstwolf-sivuilta näkee, että hommassa käytetään kuivausrumpua. Sitä minulla ei ole, joten kurssillakin kokeilin rummun sijaan pesukonetta.
Aika taiteellisen näköistä… Prosessia täytyy vielä kehittää, mutta eivätköhän nämäkin paikkansa löydä jostain.
Pikkukokeilujen jälkeen kokeilin vähän työläämpää ja isompaa juttua. Siitäkin huomasin, että kehitettävää on. Onnistuessaan nypyläisestä pätkästä olisi voinut tulla yksi isompi huivi, nyt raksin sen kolmeen osaan. Yksi pala etsii vielä paikkaansa, mutta yhtä vähän muokkasin ja vahvistin kirjailuilla, joten se saattaa toimia huivina. Pinta kuulemma näytti rakkolevältä. Huivina kuitenkin mukavampi ja kuivempi kuin jos pitäisi ripustaa kaulaansa märkää levää.
Toisen palan ompelin kiinni isoon kirjontaproggikseeni. Olin oikein tyytyväinen, sillä en ollut keksinyt, mikä kaulus- ja hartiaosaan sopisi. Tästä se tuli kuin tilattuna. Ja tämä proggis ei ole mikään käyttövaate, enempi jonkinlainen taidehomma. Sopisikohan ITE-taiteen maastoon, kunhan saan valmiiksi?
Aika paljon sitä loppujen lopuksi sai aikaan yhtä ja toista, vaikka ideoita ei ollut alussa ollenkaan. Vähän haikeana tosin katsoin niiden suunnitelmallisten kanssakurssilaisten töitä, jotka saivat tehdyksi kaikkea käyttökelpoista. Ehkä ensi kerralla sitten:-)
Ei kommentteja