Istuin työpäivän verran tekstiilien kiertotalouden mahdollisuuksiin keskittyneessä koulutuksessa, jonka järjesti Suomen Tekstiili & Muoti. Aihe kiinnosti minua toimittajana, mutta myös tekstiiliartesaanina ja ihan tavallisena kuluttajanakin.
Tekstiiliteollisuuden vaikutuksista ympäristöön on puhuttu viime vuosina paljon, eikä syyttä: Suomessakin kertyy (luvun pohjana vuoden 2012 tilastotiedot) poistotekstiilejä 70 miljoona kiloa, joista kuluttajien osuus on 55 miljoonaa kiloa. Siis tuon verran löytyy poistettavaa suomalaisten vaatekaappien uumenista.
Poistotekstiileihin luetaan sekä uudelleenkäyttöön kelpaavat käytetyt ja ehjät tekstiilituotteet että tekstiilijäte. Mutta miten hyvin osaamme tunnistaa, mitä voi käyttää uudelleen? Se ei ilmeisesti ole mikään itsestäänselvyys, vaikka kaikki joka paikassa muistutetaan, että uudelleenkäyttöön tarkoitettujen tekstiilien pitää olla ehjiä ja puhtaita. Onko kyse tietämättömyydestä, välinpitämättömyydestä vai laiskuudesta? Mene ja tiedä.
Kierrätyskeskukseen tuotua. Kuva: Kierrätyskeskus/Joonas Lumpeinen.
Ratkaisuja poistoon menevien tekstiilien käsittelyyn on joka tapauksessa kehitettävä. Yhtenä kirittäjänä on Eu:n jätedirektiivi, joka määrää, että vuonna 2025 on järjestettävä tekstiilijätteen erilliskeräys. Se on jo aika lähellä.
Onneksi yhtäällä ja toisaalla tehdään töitä tekstiilijätteen hödyntämisen parissa – sehän on raaka-ainetta, jota on sääli vain polttaa taivaan tuuliin. Koulutuksessa ekologisia työvaatteita valmistavan Touchpointin Outi Luukko kertoi muun muassa, miten tiensä päähän tulleet työvaatteet kerätään ja niistä saatu kuituaines käytetään esimerkiksi komposiittiin, josta voi tehdä vaikkapa huonekaluja.
Vaatepuu-yrityksen perustaja ja yrittäjä Soile-Maria Linnemäki puolestaan kertoi vaatteita lainaavasta yrityksestään – kaikkeahan ei ole välttämättä tarvis omistaa itse, ei edes vaatteita.
Turun puolessa kehitetään poistotekstiilin jalostuslaitosta. Jahka pilottilaitos on toiminnassa, haluaisin kyllä nähdä sen! Aiheesta olivat kertomassa Lounais-Suomen Jätehuollosta toimitusjohtaja Jukka Heikkilä ja projektipäälikkö Hanna Komu. Heitä kuunnellessa kyllä selvisi, että kyseessä ei ole mikään yksinkertainen kuvio. Olen suhtautunut vanhojen vaatteiden viemiseen Afrikkaan epäillen, mutta myönnettävä on, etten ole tullut ajatelleeksi, mikä siellä monissa maissa voi olla se perimmäinen ongelma: kaikkialla ei suinkaan ole järjestetty jätteiden käsittelyä. Kunnollista tekstiilijätemateriaalia taas ei saa, elleivät jätehuollon perusratkaisut ole kunnossa. Siinä on ajateltavaa itse kullekin, myös meillä Suomessa.
Pitkähkön istumisen jälkeen siirryttiin Yrjönkadulle vierailemaan Pure Waste Textiles & Costo -liikkeessä, jossa Hannes Bengs kertoi yrityksen toimintaan liittyvistä ajatuksista ja päämääristä. Yritys kierrättää tekstiiliteollisuuden leikkuujätteet uusiksi materiaaleiksi ja tuotteiksi. Onhan siinä melkoista pellepelottomuutta, kun päättää hommata täysin kierrätetyn materiaalin itse, jos ei sitä muuten saa…
Kierrätetyn materiaalin käyttö t-paidan valmistuksessa säästää melkoisen määrän vettä.
Kun tekee enimmäkseen työtä läppärin ääressä, on aina kiinnostavaa päästä katsomaan johonkin vähän isompaan ja teknisempään paikkaan, jossa tehdään jotain. Niin kuin nyt uutta kuitua! Infinited Fiber Company kehittää teknologiaa, jolla vanhoista vaatteista voidaan valmistaa uutta kuitua. Ja mikä parasta, käytön jälkeen kuitu on kierrätettävissä ilman, että kuitu heikkenee. Mahtavaa!
VTT:n Bioruukissa toimitusjohtaja Petri Alava kertoi aiheesta ja päästiin hipelöimään kuitua ja siitä tehtyä denimiä.
Eipä kuvasta katsoen tai edes sormin kokeillen arvaisi, että tässä on jotain tosi uutta. Kuitu muuten tuntuu varsin puuvillan kaltaiselta.
Faktapläjäyksen jälkeen puettiin huomioliivit päälle ja kypärä päähän ja marssittiin Kirsi Terhon (Head of Fiber) perässä sinne, missä kuitua tehdään. Vaikka osa prosessin teknisistä yksityiskohdista pyyhkikin yli päälaen, oli jännittävää nähdä tekstiilijätteen reitti uudeksi kuiduksi.
Kirsi Terho tekstiiljätteiden äärelle. Siitä se matka uudeksi kuiduksi alkaa.
Tekstiilien kiertotaloutta käsittelevä päivä tarjosi kiinnostavan kokonaisuuden aiheesta. Siinä on pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Jäikö otsikko ihmetyttämään? Opin eilen, että farkkujen, t-paidan ja hupparin yhteenlaskettuun tuotantoon kuluu 21 000 litraa vettä. Sama määrä ihmiseltä kuluu juomavettä kahdeksassa vuodessa.
Ei kommentteja