Yhtenä marraskuisena perjantaina…

Melkoisen monena vuotena olen jo uuteen kalenteriin merkinnyt varatuksi Tampereen kädentaitomessujen aloituspäivän. Perjantai on tuntunut mukavalta messukäyntipäivältä, sillä vaikka ihmisiä on paljon, lauantaina on vielä enemmän. Ja kun käy perjantaina, voi toipua viikonlopun ja hiplata ostoksiaan rauhassa. Yleensä katson etukäteen näytteilleasettajat ja mietin, onko jotain erityistä tarvetta materiaali- tai lahjapuolella. Kun olen oikein reipas, teen itselleni […]

Elämänmenoa / 21 marras 2019

Marraskuun piristys

Jo monta vuotta olen varannut kalenteriin marraskuulle varman merkinnän: kädentaitomessut Tampereella. Yleensä olen onnistunut järjestämään messupäiväksi perjantain, jolloin ei ole ihan niin paljon väkeä kuin lauantaina. Osa kässäihmisistä matkaa Tampereen messuille, jos se vain suinkin on mahdollista, osa ei viihdy ollenkaan vilinässä. En itsekään tahdo viihtyä ihmismassojen keskellä, mutta jostain syystä Tampereen messut ovat poikkeus […]

Elämänmenoa / 23 marras 2017