Yhtenä marraskuisena perjantaina…

Ei kommentteja

Melkoisen monena vuotena olen jo uuteen kalenteriin merkinnyt varatuksi Tampereen kädentaitomessujen aloituspäivän.

Perjantai on tuntunut mukavalta messukäyntipäivältä, sillä vaikka ihmisiä on paljon, lauantaina on vielä enemmän. Ja kun käy perjantaina, voi toipua viikonlopun ja hiplata ostoksiaan rauhassa.

Yleensä katson etukäteen näytteilleasettajat ja mietin, onko jotain erityistä tarvetta materiaali- tai lahjapuolella. Kun olen oikein reipas, teen itselleni listan tai vähintään ruksaan karttaan kohteet. Väritettävästä kartasta en ole tosin ollut hirveän innostunut; olisi kätevämpää, jos kartan voisi ns. täyttää sähköisenä ja vasta sitten tulostaa.

Joskus alkuvuosina löysin usein  kaikkea kivaa ja kaunista ja saatoin ostaakin aika paljon. Nykyään ostan vähemmän. Ei niin, ettei kivaa ja kaunista enää olisi, mutta osaan ehkä vähän paremmin miettiä muun muassa sitä, minkälaiset materiaalivarastot minulla  jo on ja mitä ehdin tehdä. Suosin täsmäostoksia johonkin tiettyyn projektiin, mutta eri tekniikoiden kokeilun suhteen olen edelleen heikko houkutuksille.

Olen addiktoitunut Almandiinin kankaisiin, joten melkein ensi töikseni marssin tutkimaan puodin tilkkuvarastoja, sillä tällä hetkellä olen innostunut  tilkkupussukoiden teosta. Niihin voi mainiosti käyttää pieniäkin tilkkuja, joten Almandiinilta lähti mukaan jokunen isompi tilkku ja paljon pieniä tilkkuja. Sitä paitsi Almandiinin Tiina ei koskaan kitsastele: pieneen pussiin voi änkeä niin paljon tilkkuja kuin vain mahtuu ilman että pussi ratkeaa.

Taitokadulla käyn aina monestakin syystä. Päätoimitan Onni elää käsityössä -asiakaslehteä, joten minua tietenkin kiinnostaa nähdä livenä, mitä kukin yhdistys puuhaa. Ja tietenkin käyn turisemassa Taito-lehden osastolla, avustajakuntaan kun kuulun.

Muutama vuosi sitten kun opiskelin Luksiassa tekstiiliartesaaniksi, tein toisen harjoitteluni Taidossa. Silloin ohjaajani oli Aallon Tiina, joka nykyään on Taito Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja. Minun on edelleen helppo ostaa Tiinan ideat, niin kuin esimerkiksi tämä joulukristalli.

Ehkä osittain tästä syystä työvälinevalikoimassani on monenkokoisia ja -mallisia kudontakehyksiä, tällä kertaa varasto täydentyi pienellä joulukristallilla.

Taitokadulla on yleensä kova kuhina, joten kovin pitkiin juttutuokioihin siellä töissä olevilla ei ole aikaa. Pohjois-Pohjanmaan Johannan kanssa ehdin vaihtaa vain kädenheilautuksen, sillä hänen esittelemänsä neulatuftaus kiinnosti kovasti messuväkeä.

Tässä on tekeillä Johannan suunnittelema Tähtisäikeitä-tyyny.

Ei ollut tarkoitus hankkia lankoja, mutta Vuonuen uutta muovitonta Pentti-sukkalankaa on kyllä pakko kokeilla, ei voi mitään. Kässäkerho Pom Pomin osastolta mukaan lähti pellavakangasta Tuesday-mekkoon, johon ostin myös kaavan. Monday-mekkoja olen tehnyt jo kaksi.

Kässäkirjafriikin oli myös mahdotonta ohittaa Sanna Vatasen Jämä! 2 -kirjaa, varsinkin kun sitä sidottiin siinä silmien edessä.

Pari ylimääräistä kangasostosta tein Forssan Kankaisen -osastolta. Mallikangasrekissä riippui Lynn Krawczykin suunnittelema mallisetti, johon iskin heti silmäni. Minulla on pari hänen kirjaansa hyllyssäni, joten kankaatkin kiinnostivat. Tämän messukerran heräteostos;-) Tuo kaavakangas ilmoitti haluavansa pussukaksi, joten sekin tuli mukaan.

Nuppusen uuden kirjan olin tilannut ennakkoon. Almandiinilta ostin myös lisää sashikokirjontalankaa. Konsta Shopista hankin leimasinmateriaalia ja Blockwallahista pari leimasinta. Ensi syksyn kurssi-ideat ovat jo itämässä…

Kullanmurulle tein jokusen vaatehankinnan, niitä en ehtinyt edes kuvata. Ja pieniä lahjajuttuja nyt ei tietenkään näytetä!

Syistä tai toisista viihdyn näillä messuilla, vaikka yleensä väsähdän nopeasti isojen ihmismäärien keskellä. Vielä en ainakaan ole kyllästynyt. Kaiken kaikkiaan oli jälleen kerran kivat messut. 13.11.2020 on jo merkitty kalenteriin.

 

Ei kommentteja

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *