Kesäretki Mikkelin kylkeen Vuolingon asemalle on ollut suunnitelmissa jo monta kertaa. Tupu ja Sakari Mennun kesäpaikakseen hankkiman aseman makasiinissa on ollut jo useana suvena parin viikon ajan kesänäyttely, jonne olen mielinyt matkustaa, mutta aina on tullut jokin este. Tänä kesänä retki viimein onnistui ihan näyttelyn loppumetreillä. Olen ollut Tupun kurssilla ja häneltä sain myös apua, […]
Niin vain ehti kuukausi ja vähän ylikin kulua ennen kuin pääsin päivittämään edellisen neulatuftauskurssin kuulumisia. Vantaan kurssin viikonloppuosuus oli marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna ja monenlaista silloinkin taas ehdittiin kokeilla. Periaatteessahan neulalla tuftaaminen on varsin helppo tekniikka, joka ei vaadi mitään kummempia ennakkotaitoja. Kun tekniikasta innostuttiin Suomessa muutama vuosi sitten, käytettiin lähinnä isoa neulaa (jota kymppineulaksikin voi […]
Olin ihan varma, että olin kirjoittanut blogiin viimeksi toukokuussa. Muutamalla kuukaudella meni vikaan, sillä edellinen postaus on viime vuoden joulukuulta😉 Tämän vuoden alkupuolesta nielaisi ison osan ammatilliseksi opettajaksi opiskelu, harjoittelut ja osaamiskansion viimeistely. Toukokuun alussa paperit olivat tukevasti taskussa ja kesä menikin sitten yhtä ja toista puuhatessa. Toki päässä pyöri kaikenlaisia ideoita, mutta määräajat ne […]
Kuluneiden kuukausien aikana yksi jos toinenkin enimmäkseen tietotyön parissa työskentelevä on saanut luvan sopeutua lyhyempiin tai pidempiin digiloikkiin. On opeteltu opiskelemaan, opettamaan ja pitämään kokouksia verkossa, käyty messuilla verkossa, kuunneltu webinaareja, tuijotettu läppärin pienehköltä ruudulta joogaopettajan ohjaamia liikkeitä… Siinä vaiheessa, kun vielä ajateltiin, että ihan kohta tämä etäily loppuu, tulin ilmoittautuneeksi verkkokurssille Luova luonnoskirja ajatuksena […]
Muistan, miten ylpeä olin, kun sain kirjastokortin alakouluikäisenä. Sittemmin olin monena opiskelukesänä töissä kirjastossa ja – kas kummaa – opiskelin pääaineena kotimaista kirjallisuutta. Kirjaihminen olen siis ollut suurimman osan elämästäni. Eniten pidän edelleen perinteisistä kirjoista ja kirjoitan tätäkin tekstiä mukavasti kirjahyllyn kupeessa. Mutta kaikille eivät perinteiset painetut kirjat sovi, syystä tai toisesta. Pohdiskelin, miten pärjäävät […]
Opettajaopiskelijakollegan kanssa tuli puhe siitä, miten erityistä tukea tarvitsevista oppijoista tulee tietoiseksi vasta sitten, kun on alalla töissä tai kun lähipiirissä on joku, jolla on oppimisessaan vaikeuksia. Yleisellä tasolla olen toki ollut tietoinen aiheesta, mutta vasta kun opetusharjoittelussa kohdalleni osui lukivaikeuksista kärsivä opiskelija, tajusin, miten vähän tiesin. Tunsin itseni kädettömäksi. Kai opettajallakin – vaikka ei […]
Lueskelin vastikään Satu Pihlajan kirjaa Aikaansaamisen taika. Näin johdat itseäsi. Siinä kerrottiin, miten ajatukset kulkisivat mielellään tuttuja hermoratoja pitkin, koska uusien hermoratojen luominen kuluttaa energiaa. Uuden opiskelu siis voi aiheuttaa kitkaa jo senkin vuoksi, että opiskelu jos mikä panee vaihteet rutisemaan, kun uusi aines runnoo itselleen tuoreita hermoratoja. Viime kuukausina olen melkein kuullut aivoissa rutinaa […]
Elämänmenoa, Kirjoittamisesta, Opettajaksi opiskelemassa / 11 syys 2021
Taitoliitto on valinnut vuoden 2021 käsityötekniikaksi parsimisen ja paikkaamisen. Jos mennään taaksepäin vaikkapa kymmenen vuotta, idea ei ehkä olisi mennyt läpi, mutta nyt vaatteiden huoltaminen ja korjaaminen on kerrassaan salonkikelpoista. Olen varustanut kummankin poikamme ompelupakilla siinä vaiheessa, kun kotoa pois muuttaminen tuli ajankohtaiseksi. Pakissa on perusvälineet (kuulemma saksia ihan liikaakin) siihen, että kumpikin voi ilman […]
Tein taannoin lapsenlapselle tilkkupeiton ja tietenkin kankaita jäi yli aika tavalla. Aihekankaat ovat minulle välillä vähän ongelmallisia ja usein mietin, mitä järjellistä niistä voisi tehdä, kun varsinainen projekti on valmis. Joulun varalle heitänkin idean kankaisesta muistipelistä, jossa on käytetty aihekankaita – ja joka on onnen omiaan kiireiselle ompelijalle. Nurkissani on pyörinyt Green Craft -kierrätyshuopakaitalerulla, jota […]
Talotehdas mainosti tuotantoaan yllä olevalla lauseella. Osui suoraan ytimeen siinä mielessä, että olen parina viime viikkona miettinyt asiaa aika paljon. Jokunen aika sitten lehtien palstoillekin päätyi juttu, joka kertoi siitä, miten kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja oli jakanut pientaloalueille kirjeitä Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaehdotuksesta. Meillekin sellainen tuli. Kirje osui viikonloppuun, jolloin oli kädet täynnä tekemistä, joten havahduin […]