Kesäretki Mikkelin kylkeen Vuolingon asemalle on ollut suunnitelmissa jo monta kertaa. Tupu ja Sakari Mennun kesäpaikakseen hankkiman aseman makasiinissa on ollut jo useana suvena parin viikon ajan kesänäyttely, jonne olen mielinyt matkustaa, mutta aina on tullut jokin este. Tänä kesänä retki viimein onnistui ihan näyttelyn loppumetreillä.
Olen ollut Tupun kurssilla ja häneltä sain myös apua, kun suunnittelin ammatillisen opettajan opintojeni harjoittelukurssia. Niistä keskusteluista olikin iso apu, kun rakentelin kurssiani!
Tekstiiliin painottuvat näyttelyt kiinnostavat aina, olivat sitten isoja tai pieniä. Tänä vuonna Vuolingon näyttelyn teemana oli 100 vuotta täyttänyt Vuolingon asema ja esillä oli käsinpainettuja ja -maalattuja juhlaliinoja viideltä painajalta, Maija Eskolta, Emmi Jormalaiselta, Sari Kurkalta, Tupu Mennulta ja Päivi Puustiselta.
Ihastuin jo näyttelytilana toimivaan makasiiniin, jossa katto on korkealla ja ilmaa riittää, kun ovet molemmin puolin ovat auki. Silloin tällöin vieressä kulkevalla Savon radalla pyyhältää ohi juna, joten radalle ei kannata lähteä maisemia tiirailemaan.
Näyttelyn pöytäliinoissa on kukkia, luontoa, kissoja, maalattuja kuvioita ja raitoja ja asemamiehiä. Alla Tupu ja pöytäliina, joka kunnioittaa sekä asemaa että sen työntekijöitä. Aseman miehet-pöytäliinassa on Tupun isän työkavereita Kolhon asemalta. Liina on tehty silkkipainotekniikalla: Tupu on suurentanut ja muokannut 50-luvun lopun valokuvan ja valottanut sen silkkipainoseulaan.
Vuolingon aseman kissa ei näyttäytynyt – kissathan tekevät mitä mielivät – mutta seinällä oli Sari Kurkan heleänkeltainen kissapöytäliina. Toisessa kankaassa kissa on saanut kaverikseen ruutuvihon ruudut.
Tupu kertoo, että pöytäliinan painaminen toi taas mieleen, miten tarkkaa säännöllisen kuvion painaminen on isolle pinnalle. Musta tausta on painettu paperikaaviolla ja kukka-aihe valotetulla silkkipainoseulalla. Yhtä lailla pienellä leimasimella painaminen vaatii järjestelmällistä otetta.
Maalaamalla saa aikaan hyvin erinäköistä jälkeä sen mukaan, minkälainen on suunnitelma, mitkä ovat värit ja minkälainen on pohjakangas. Kuvissa Maija Eskon heleä ja värikäs pöytäliina ja Emma Jormalaisen mustavalkoinen pöytäliina.
Te, joilla on tallessa osin kuluneita ja rikkoutuneita vanhoja tekstiileitä: ehjät osat luonnonvärjäämällä ja yhdistämällä voi saada aikaan vaikka mitä. Kuvassa Päivi Puustisen pöytäliina.
Tupun luontoaiheet painamalla ja kirjomalla ovat herkkiä ja suloisia. Jos näistä ei tule kesä mieleen, niin ei mistään.
Pöytäliinoja katsellessa omiakin sormia alkoi kutkuttaa ja kaivoin jo esiin muutaman vuoden takaisen pöytäliinasuunnitelmani. Laatikoista löytyi myös kukkaleimasin, jota voisi viimein kokeilla ihan kunnolla.
Näyttelyiden yksi mainio puoli on se, että ne saattavat muistuttaa mieleen myös niitä omia ideoita, jotka ovat odottamassa toteuttamista. Ja onhan se näyttelykierroksella luksusta, kun saa oman esittelyn ja päälle vielä kahvia ja suklaista piirakkaa ja mukavan juttutuokion. Kaiken ei tarvitse olla isoa ja ylitse pursuavaa. Pieni näyttely voi olla iso elämys, jonka muistaa pitkään. Tätä retkeä muistelen varmasti vielä silloinkin, kun ulkona saa rämpiä nilkkoja myöten loskassa ja värit ovat lähinnä harmaan eri sävyjä. Kiitokset Tupu!
Ei kommentteja