Kimpun verran hullaantumista

Ei ole ensimmäinen kerta, kun jokin kirja sytyttää kokeilunhalun. Usein innostuksen ja varsinaisen kokeilun väliin mahtuu aikaa, mutta tällä kertaa kävi toisin. Huomasin Taito-lehdessä esittelyn Lars Jonin Kimppu-kirjasta. Kirja vaikutti kovasti kiinnostavalta, ja kiinnostukseni lisääntyi, kun sain Karistolta arviokappaleen käsiini. Oli ihan pakko kokeilla kimpun tekemistä ennen kuin kaikki kukat ovat kukkineet. Pihamme ei ole mikään kukkien runsaudensarvi, […]

Kirja-arvioita / 29 heinä 2017

Hiljaisuus poikki – ja resepti

Täällä on ollut jotensakin hiljaista. Pääsyy löytyy täältä: https://museomakustelua.wordpress.com ja Instagramista www.instagram.com/museomakustelija Museomakustelijana olen blogannut tasaisen ahkerasti ja iloisena Espoon kaupunginmuseon toimeksiannosta. Kääntöpuolena on sitten ollut se, että Teksti ja tikki -sivustolle puhti ei ole oikein tahtonut riittää. Mutta nyt koetan katkaista blogihiljaisuuden tälläkin rintamalla. Viimeksi bloggasin Museomakustelussa leivästä, joten on oikeastaan sopiva aika kirjoittaa […]

Elämänmenoa / 12 heinä 2017

Pitkästä aikaa ompelemassa

Olin muutamankin kerran silmäillyt Amazonin sivuilla Lotta Jansdotterin kirjaa Lempivaatteita. Ompele helpoilla kaavoilla luottovaatteet ja asusteet (WSOY). Olikin mukava yllätys, kun kirja ilmestyi käännöksenä. Kustantajalta sain arviokappaleen ja tapani mukaan tarkoituksena oli kokeilla jotakin kirjan ohjeista. Ahvenanmaalaislähtöisen Jansdotterin vaatemalleissa ei ole turhia koukeroita, mikä ilahduttaa, jos ei ole ommellut vaatteita kovin paljon. Itselleni tuli tosin mutka matkaan, […]

Kirja-arvioita / 07 touko 2017

Oulun mitalla

Viikko sitten lähdettiin ajamaan kohti Oulua. Kun ei ollut kiire, saattoi pysähtyä kahville, kun siltä tuntui ja poiketa näyttelyssä, joka osui melkein matkan varrelle: Äänekosken taidemuseossa oli hauska Sirpa Hasan, Elina Jurvelan ja Päivi Pullin näyttely Munien juhlaa, joka näytti, että kananmunan kuorista saa aikaan vaikka mitä. Esimerkiksi tämä Sirpan työ on mainio. Oulun-reissu oli […]

Elämänmenoa / 13 huhti 2017

Yhdessä tekemisen ilosta

Helmikuun lopussa Tekstiilikulttuuriseura järjesti jäsentapaamisen työpajan merkeissä. Olimme pohtineet hallituksessa, että olisi mukava järjestää jotain tekemistä, jotta tapaamiset eivät olisi pelkästään näyttelykäyntejä. Uusia juttuja suunnitellessa kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu, eikä mennyt tämäkään – loppujen lopuksi ilmoittautumisaika jäi vain muutamaan päivään ja mietimme jo, pääseekö pajaan kukaan. Olimme järjestäneet ohjaajat Korjaussarjakollektiivista: Anu Kaarina […]

Elämänmenoa / 17 maalis 2017

Ei ole häpeä olla tumpelo

Kaikki eivät ole neuleneroja. Eivätkä kaikki ole oppineet neulomaan alta kouluiän. Mutta ei tosiaankaan ole häpeä olla tumpelo, sillä kun aloittaa nollapisteestä, kehityskaari voi olla huima. Minusta on mukava neuloa, mutta lasken itseni vieläkin noviisiluokkaan. Usein huomaan myös olevani tumpelo. En muista, miten jokin pieni juttu piti tehdä tai sähellän silmukoiden kanssa. Mutta hei, ei […]

Kirja-arvioita / 06 maalis 2017

Tekstikonsultointia – siis mitä?

Raportteja, lausuntoja, ohjeita, viestejä… Monen arkeen liittyy paljon kirjoittamista, vaikka se ei päätyö olisikaan. Ja silti kirjoittamiseen ei kiinnitetä kovinkaan paljon huomiota. Usein vaikuttaa siltä, että kirjoittamisen oletetaan sujuvan kaiken muun sivutuotteena, melkein itsekseen. Voi olla, että projektiin käytetään paljon aikaa, mutta kun dokumentoimisen ja raportoinnin aika tulee, kaikki paukut on jo käytetty: ei ole voimia […]

Kirjoittamisesta / 27 helmi 2017

Avokadoja ja kokeilumieltä

Sain Moreenilta viime vuoden loppupuolella arvioitavaksi Anna-Karoliina Tetrin uuden kirjan Tekstiilivärjäys. Kirja oli  mukanani Espoon työväenopiston kurssillakin, ja katselin kirjasta lisää shiborivinkkejä, mutta varsinaista värjäyskokeilua en ennättänyt tehdä. Käsillä tekijät tuntenevat ilmiön: kun idea tehdä  jokin tietty juttu iskee, siihen on tartuttava kiinni heti – vaikka ihan kaikkea tarvittavaa ei olisi välttämättä käsilläkään. Olin jo aiemmin […]

Kirja-arvioita / 20 helmi 2017

Pitkää perinnettä

En muista aikaa, jolloin lapsuuskodissani ei olisi ollut kangaspuita. Eikä meillä liioin ollut ostomattoja, sillä äiti kutoi tai oli kutonut kaikki matot. Se oli minusta ihan tavallista. Jossain vaiheessa pääsin kutomaan itsekin. Kaikki oli valmiina: loimi puissa, kuteet leikattu, raidat suunniteltu. Äiti opetti, miten tehdään kunnon reuna (kudottiin kolmelta, tietysti) ja opasti muutenkin, mutta muuten […]

Elämänmenoa / 12 helmi 2017

Paikallishistoriaa kotikulmilta

Olen vuosien varrella kirjoittanut monet jutut Espoon kaupunginmuseon näyttelyistä. Ja oikeastaan vasta tämä kotikaupunkini museo on opettanut minut museokävijäksi. Lähden museoon sillä mielellä, että kyllä sieltä jokin kiinnostava asia löytyy, vaikka aihe olisi vieras tai peräti sellainen, joka ei kovin paljon kiinnosta. Esimerkiksi Berliinissä autonäyttelyssä oli hauskat ripustukset autoilun varhaisvaiheisiin liittyvistä esineistä. Ne muistan hyvin, […]

Museoista ja näyttelyistä / 11 helmi 2017