Kimpun verran hullaantumista

Ei kommentteja

Ei ole ensimmäinen kerta, kun jokin kirja sytyttää kokeilunhalun. Usein innostuksen ja varsinaisen kokeilun väliin mahtuu aikaa, mutta tällä kertaa kävi toisin.

Huomasin Taito-lehdessä esittelyn Lars Jonin Kimppu-kirjasta. Kirja vaikutti kovasti kiinnostavalta, ja kiinnostukseni lisääntyi, kun sain Karistolta arviokappaleen käsiini. Oli ihan pakko kokeilla kimpun tekemistä ennen kuin kaikki kukat ovat kukkineet.

Pihamme ei ole mikään kukkien runsaudensarvi, mutta kirjaan tutustuttuani tajusin, että vähemmälläkin pärjää. Päätin kokeilla kimpun tekoa ilman käyntiä kukkakaupassa.

Ja kas, kun en tavoitellut mielettömän runsasta ja runsaslajista, kimpun ainekset löytyivät kotipihasta. Spiraalikimpun tekninen toteutus ei nyt ehkä näin ensimmäisellä kerralla ollut kovin huikea, mutta jostainhan on aloitettava!

Kimppu-kirja on mukavan selkeä eikä tietoa tai tekniikoita ole liikaa: näin kynnys kokeilla on matala. Ja niin siinä kävi, että olen alkanut touhuissani suunnitella leikkokukkapenkkiä, joka olisi vapaata kokeilualuetta. Täytynee ruveta ennen pitkää tutkailemaan siemenluetteloita…

Ei kommentteja

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *